HopLop Oy logotype

Ulrika Kiviharju

Seikkailupuistoesimies – Muun Suomen HopLop-puistot

Olen ollut seikkailupuistoesimiehenä Jyväskylän HopLopissa vuoden 2012 alusta saakka. Koulutukseltani olen Sosionomi (AMK) ja aikaisemmin olen työskennellyt mm. lastentarhanopettajana. Nautin työssäni vastuusta, jonka monipuolinen työkenttä tarjoaa ja yhtään identtistä työpäivää ei ole tainnut vieläkään vastaan tulla. Yhtenä päivänä keskityn toimistotöihin ja toisena leikin lasten kanssa hippaa viidakossa- tässä työssä pysyy mieli ja ruumis todellakin virkeänä!

Meillä Jyväskylässä on ihan mielettömän aurinkoinen  ja osaava henkilökunta ja vedämme yhdestä köydestä kiperissäkin kiiretilanteissa. Osan kanssa vasta tutustutaan ja osan kanssa ollaan työskennelty jo yli 6 vuotta yhdessä, mutta silti jokainen on yhtä tärkeä osa meidän HopLop perhettä!

Seikkailua rakastavat lapset perheineen kruunaavat tämän työn ja mikä onkaan hauskempaa kuin lähteä välillä itsekin mukaan pomppimaan! Tässä työssä ei tarvitse liikoja jännittää ja parasta onkin rento ilmapiiri myös asiakkaiden kanssa.

Muutama kollegani

Joko HopLop Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

@hoplop.fi